Charlie Meade – Katutanssija ja tähtiesiintyjä

Kuinka jamaikalaisesta katutanssijasta tuli Eurooppaa kiertävä tähtiesiintyjä, Kleopatran noitatohtori ja New Yorkin turvallisin bussikuski.

Juuttuneena New Yorkin liikenteeseen myöhästyn tapaamisesta tanssija Charlie Meaden kanssa. Se ei haittaa: minua odottaessaan Charlie on keksinyt uuden stepin. Tämä on hänelle tyypillistä: kuunnellessaan musiikkia hän saattaa tarttua johonkin rytmiin ja kehittää siitä askelkuvion.

Charlie Meaden ura tanssijana alkoi kotimaassa Jamaikalla, kadulla ja ilman kenkiä. Tuohon aikaan, 1940-luvulla, Jamaikalla tanssittiin calypsoa, mutta Charlien veli toi toisesta maailmansodasta palatessaan mukanaan tanssin, jonka hän oli oppinut Amerikassa ja Euroopassa: lindy hopin, jota he Jamaikalla kutsuivat jitterbugiksi. Charlie, hänen veljensä ja ystävänsä ryhtyivät tanssimaan jitterbugia jukeboksista ja radiosta soivien swingkappaleiden tahdissa.

Kotoa Charlie oli saanut vain yhden kenkäparin, jota äiti ei antanut hänen kuluttaa tanssimalla. Joskus kengät sai salakuljetettua mukana tansseihin, mutta usein Charlie sai tyytyä tanssimaan avojaloin. Tanssipaikkoihin ei kuitenkaan ollut asiaa ilman jalkineita, ja toisinaan Charlie jäi ulkopuolelle, tanssimaan itsekseen kadulle. ”Sidoin varpaitteni alle tällaisia”, Charlie sanoo ja naputtaa pöydällä olevaa metallista pullonkorkkia, ”ja niin minusta tuli steppitanssija”.

1950-luvun vaihteessa Charlie muutti Lontooseen, missä hän tutustui Buddy Bradleyhin, kuuluisaan amerikkalaiseen tanssijaan, joka oli luonut koreografioita Broadway-musikaaleihin ja sellaisille nimekkäille esiintyjille kuin Fred Astaire. Bradley ihastui Charlien tanssityyliin ja halusi hänet tanssiryhmäänsä. Ryhmän muut jäsenet olivat saaneet klassisen tanssikoulutuksen, Charlie oli ainoa, joka oli taustaltaan katutanssija. Ryhmän repertoaariin kuului modernia jazzia ja primitiivistä tanssia. ”Minulle tuo kaikki oli luonnollista. Kun vain kuulen rummun soivan, menen aivan villiksi”, Charlie nauraa.

Esiintymisiä oli joka ilta, ja niiden jälkeen Charlie meni vielä usein ulos tanssimaan. ”Monen vuoden ajan elämäni oli vain tanssimista, syömistä ja nukkumista”, Charlie summaa. Lontoossa tanssittiin 1950-luvulla ”the jive” -nimistä tanssia, siis samaa tanssia, jota Charlie oli tanssinut Jamaikalla ”jitterbuggina”. Tanssityyli kuitenkin oli toisenlainen. ”Englantilaiset olivat jäykkiä, he tanssivat pystysuorassa ja pomppien. Vartalossa ei ollut liikettä!”, Charlie huudahtaa. Charlie ja hänen ystävänsä olivatkin haluttua tanssiseuraa, ja heidän tanssityyliään kopioitiin hanakasti.

Buddy Bradleyn ryhmä lähti Lontoon lisäksi valloittamaan muuta Eurooppaa. Kiertue vei Charlien Saksaan, Ranskaan ja Italiaan. Matkan varrella he kävivät viihdyttämässä amerikkalaisten tukikohdissa ja esiintyivät useissa elokuvissa. Charlie oli ryhmän ainoa musta tanssija, ja eräs hänen bravuurinsa oli hypätä ryhmän tyttöjen yli ja tehdä ”split” eli spagaatti. ”Saksassa jotkut paikalliset punaniskat eivät tykänneet siitä, että musta kaveri hyppii valkoisten tyttöjen yli”, Charlie muistelee. Showta ei kuitenkaan muutettu rotuennakkoluulojen vuoksi. ”Punaniskojen täytyi vain hyväksyä tilanne”, Charlie myhäilee.

Italiassa oli tarkoitus viipyä kaksi kuukautta, mutta aika venyi kahdeksi vuodeksi. Charlie päätyi elokuvan Kleopatra kuvauksiin, ja missä hän tanssin lisäksi esitti useita sivuosia kuten vartijaa ja noitatohtoria (joskin noitatohtorikohtaus on nähtävästi jätetty pois lopullisesta elokuvasta). Elokuvan kuvaukset viivästyivät, eikä Elizabeth Tayloria aina huvittanut saapua kuvauspaikalle. Kuvausten tauoilla Charlie ja kumppaninsa viihdyttivät Tayloria tanssimalla hänelle limboa. Tuohon aikaan tanssimaailmaa ravisutti uusi muoti-ilmiö ”twist”, ja Charlie voitti Italian twistmestaruuden.

Kiertue-elämän ja intensiivisten esiintymisvuosien jälkeen Charlie muutti New Yorkiin vuonna 1963, samana vuonna, kuin Kleopatra näki ensi-iltansa. Charlien tanssiura katkesi tuolloin hetkeksi. Vaikka lindy hop on kotoisin New Yorkista, sen olivat tuohon aikaan syrjäyttäneet muut, yksin tanssittavat muotitanssit kuten freestyle, boogaloo ja the monkey. Charlie työskenteli bussikuskina Queensissa, mistä hän yhä kantaa komeaa muistoa mukanaan. ”Minä sain tällaisen palkinnon”, Charlie kertoo ja esittelee sormustaan. Kultasinisessä sinetissä komeilee teksti: ”Turvallisin kuljettaja”.

Charlien tanssijanura koki 1980-luvulla toisen tulemisen. Charlie näki lehdessä ilmoituksen Norma Millerin järjestämästä tanssitapahtumasta. Charlie oli tutustunut legendaarisessa The Whitey’s Lindyhoppers -esiintymisryhmässä tanssineeseen Normaan Lontoon aikoinaan, ja päätti lähteä tapaamaan vanhaa tuttuaan. Tilaisuudessa järjestettiin tanssikilpailu, ja Norma kannusti Charlieta osallistumaan tanssija Margaret Batiuchokin kanssa. Charlie ja Margaret tanssivat yhdessä ensimmäistä kertaa ja voittivat kilpailun. Tämän jälkeen he alkoivat tanssia yhdessä ja esiintyä eri puolilla New Yorkia. Myös lindy hop alkoi palata suosioon, ja Margaret oli perustamassa New York Swing Societya vuonna 1985.

Charlie ja Margaret myös kehittävät uusia kuvioita ja koreografioita, ja opettavat tanssia. ”Minä näytän steppejä ja Margaret selittää ne. Margaret on myös hyvä laskemaan askelia, minä taas en osaa sitä”, Charlie selittää työnjakoa. Charlie muistelee kerran jutelleensa tanssin opettamisesta toisen The Whitey’s Lindyhoppers -ryhmän kuuluisuuden, Frankie Manningin kanssa. ”Kävi ilmi, ettei Frankiekaan osannut laskea askeleita! Ja minä kun luulin olevani ainoa, joka ei sitä osaa!”, Charlie nauraa. Charlie kertoo vain kuuntelevansa musiikkia ja reagoivansa siihen, erityisesti rytmiin ja rumpuihin. Aina hän ei osaa itsekään selittää, mitä hän on tanssiessaan tehnyt.

Paljasjalkaisten aikojen muisto on edelleen vahva, ja eikä Charlie aio enää koskaan kokea vastaavaa. ”Olen tosissaan kenkien perään. Minulla on valtavasti kenkiä. Kun löydän hyvän kenkäparin mustana, ostan samanlaisen ruskeana,” Charlien ilmoittaan, ja esittelee tyytyväisenä jalassaan komeilevia uutuudenkiiltäviä mokkasiineja.

Charlie kertoo tanssivansa mielessään aina. ”Voin herätä keskellä yötä, ajatella jotain rytmiä ja minun tekee mieli tanssia. Minä voin tanssia missä vain.” Tämän Charlie todistaa saattaessaan minua metroasemalle. Hän pysähtyy yhtäkkiä kadunkulmaan ja hypähtää ketterästi näyttämään muutamaa tanssikuviotaan. Hän on hatussaan ja kauluspaidassaan tyylikäs herrasmies, ja liikkeissään sulava, rytmikäs, eloisa ja hämmentävän iätön. Ja yhä edelleen entinen katutanssija on elementissään tanssiessaan suurkaupungin kadun vilinässä.

MALIN GRAHN

Julkaistu alun perin lehdessä Tanssiurheilija 6/2010. Uudelleenjulkaistu blogissa 5.3.2013 vähäisin muutoksin.

Charlie näyttää valokuvia tanssiuransa varrelta

Charlie näyttää valokuvia tanssiuransa varrelta

Charlie Meade & Margaret Batiuchok

Charlie Meade & Margaret Batiuchok

Charlie ja Malin Midsummernight Swing -konsertissa heinäkuussa 2012

Charlie ja Malin Midsummernight Swing -konsertissa heinäkuussa 2012

summertime

Tanssijat Caisan ja Kääntöpaikan syksyn 2012 kursseilta tekivät kunnianosoituksen Charlielle omistamalla hänelle Summertime -tanssin House Rent Partyssa 17.11.2012

Linkkejä:

Lisätietoa Norma Milleristä:

http://www.savoystyle.com/norma_miller.html

Videoita Charlien ja Margaret Batiuchokin esityksistä sekä lisätietoa Margaretista:

http://www.dancemb.com/danceMB/View_Video_Clips_%26_Articles.html

Charlie ja Margaret tanssimassa New York Swing Dance Societyn juhlissa 2009:

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s